" />

15.12.2019

MANDO DIAO klo 18

Fullsteam & Kovasetti proudly presents

Sunnuntaina 15.12.2019
MANDO DIAO (Swe)
Apollo, Turku

Ovet klo 18:00
Showtime klo tbc (ilmoitetaan myöhemmin)

LIPUT:
Myyntiin ke 28.8.2019 klo 9:00 Tiketissä
– Su 15.12.2019 Turku, Apollo alk. 27,50 EUR

RUOTSALAINEN INDIEROCK-ILMIÖ MANDO DIAO TURKUUN
Su 15.12.2019 Turku, Apollo,

Länsinaapurimme menestyneimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Mando Diao tuo ”Bang Your Head 2019 Tour” -maailmankiertueensa loppuvuodesta Suomeen. Parhaillaan seuraajaa vuonna 2017 julkaistulle ”Good Times” -albumille työstävä viisikko esiintyy sunnuntaina 15. joulukuuta Turun Apollossa ja maanantaina 16. joulukuuta Helsingin Tavastia-klubilla. Konserttien lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 28. elokuuta Tiketissä.

Vuonna 2002 debyyttialbuminsa julkaissut ja jo mittavan uran tehnyt Mando Diao vakuutti ruotsalaisyleisön jo ensimmäisellä levytyksellään. Toinen pitkäsoitto ”Hurricane Bar” vei multi-instrumentalistijäsenistään sekä laulaja-kitaristi Björn Dixgårdin sielukkaasta äänestä tunnetun yhtyeen kansainväliseen suosioon, jota yhtyeen seuraavat viisi studioalbumia ovat laajentaneet ja vahvistaneet. Arvostelumenestykseksi noussut viimeisin ”Good Times” -albumi ” teki näyttävän paluun yhtyeen läpimurtolevyjen ”Ode to Ochrasy”- ja ”Give Me Fire” -henkisen melodisen indierockin pariin.

The Hivesin kaltaisiin bändeihin verrattu Mando Diao on mielenkiintoinen edelläkävijänä, jonka tuotanto on rohkean kokeilunhaluisen asenteen ansiosta liikkunut suvereenisti eri musiikkityylien välimaastossa folk-perinteen, elektronisen rockin ja jopa hiphopin maailmoista lainaten. Yhtye julkaisee uutta musiikkia vielä kuluvan vuoden aikana.