03.12.2022

Kiuas

KIUAS
La 3.12.2022
Apollo, Turku
Liput 22,50€ sis. palvelumaksu www.tiketti.fi

Lippu ovelta 25€

Ovet: 20.00
Showtime: 20.30

KIUAS LÄMPEÄÄ JÄLLEEN JA SOITTAA COMEBACK-KEIKAN ALKUPERÄISKOKOONPANOLLAAN TURUSSA 3.12.2022!

Pitkän tovin jäähtyneenä ollut metalliyhtye Kiuas kuumenee jälleen ja tekee paluun alkuperäisellä kokoonpanollaan. Paluuta juhlistetaan keikoilla Helsingin On The Rocksissa 11.11.2022, Tampereen Yo-talolla 2.12.2022 ja Turun Apollossa 3.12.2022. 

Vuonna 2000 perustettu Kiuas julkaisi ensimmäisen albuminsa "The Spirit Of Ukko" vuonna 2005. Bändin toistaiseksi viimeiseksi levy on vuonna 2010 julkaistu "Lustdriven". Kiuas teki julkaisujensa tiimoilta lukuisia kiertueita ja bändi on nähty keikoilla Suomen lisäksi myös muualla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja jopa Malediiveilla.

Paluustaan vuoden 2021 alussa tiedottanut yhtye on sittemmin soittanut riemastuttavan koviksi luonnehdittuja festarikeikkoja Dark River Festivalin, Tuhdimpien Tahtien ja Nummirockin lavoilla. Loppuvuoden täyspitkät klubikeikat Helsingissä, Tampereella ja Turussa ovat ensimmäiset laatuaan sitten vuoden 2013 legendaariseksi kuvaillun jäähyväiskeikan loppuunmyydyssä Nosturissa Helsingissä.

"Live in Helsinki 2013" konserttitaltionti tuolta keikalta katsottavissa kokonaisuudessaan täällä: https://youtu.be/E3hFYulh-os